• Etusivu
  • Info
  • Arkisto
  • Yksityisyydensuoja

Taiji Suomessa

Taijiquan seurojen tapahtumat, kurssit ja muut uutiset yhdestä lähteestä.

Tilaa:
Artikkelit
Kommentit

Artikkelit

Taiji Gong: Valkoinen kurki levittää siipensä

10. Tammikuuta 2010 - Juha Ylitalo

Taiji Gong: Valkoinen kurki levittää siipensä
Taiji Gong: Valkoinen kurki levittää siipensä


12 kuvaa projektia suunnitellessa olin kuvauspaikan osalta hiukan epävarma sen suhteen, että kuinka liukas paikka voisi talvella olla jään peittämänä. Tuolloin minulle ei tullut mieleenkään, että ainakin yksi kuvasarjan kuvista otetaan lumilahkein varustetuissa toppahousuissa.
Tammikuun kuvassa meillä on Taiji Gong liikesarjan Valkoinen kurki levittää siipensä liike, joka saattaa muilla nimillä löytyä ihan perinteisistä voimistelu ja jumppaohjelmista. Taijin alkulämmittelyissä liikettä kutsutaan välillä myös maa ja taivas nimellä, mikä tulee siitä kuinka vasen käsi yrittää nostaa taivasta ylöspäin ja oikea painaa “maanpintaa” alaspäin. Liikesarjan yhteydessä se tehdään myös peilikuvanakin (eli oikea käsi nousee ylös ja vasen laskeutuu alas).
Sarjan aikaisemmissa kuvissa minulla on ollut päällä sellainen varustus, jota voisi hyvinkin käyttää ulkona taijita tehdessä. Tämän kuvan kohdalla olo alkoi tuntumaan sen verran Michelin-ukolta, että pakkasten jatkuessa suuntaan mieluiten ulkotreenien sijasta sisätiloissa pidettäviin treeneihin.
Kuvan teknisestä toteutuksesta voisi todeta, että otin joulukuun kuvauksista sen verran opiksi, että nyt salaman edessä on CTO geeli, joka tekee salamavalosta kellertävän. Tämän ansiosta tämän kuvan kohdalla ei jouduttu kuvan jälkikäsittelyssä tekemään mitään erityisiä kikkailuja. Tulevien kuukausien osalta täytyy katsoa, että pitäisikö kuvan oikean reunan varjoa pyrkiä himmentämään sateenvarjon, toisen salaman ja/tai heijastimen avulla.

Hakusanat: 12 kuvaa,Helsinki,Kaivopuisto,Tai Chi Chuan,Taiji gong,talvi,tammikuu
Aihe: Yleistä | 9 kommenttia | « Kevään peruskurssit - Top 10 vuoden 2009 osalta » 
Save this page.

9 kommenttia “Taiji Gong: Valkoinen kurki levittää siipensä”

  1. on 10 Tam 2010 at 19:571Inkivääri

    Hieno kuva, tämä on jo taidetta:)

  2. on 11 Tam 2010 at 10:462Eija

    Hieno ja niin värikäs (sinistä ja keltaista) tämä pimeän ajan kuva onkin.
    Olen joskus tämä liikesarjan opetellut kurssilla ja kivaahan taiji oli.
    Nyttemin se on jäänyt, ehkä joskus vielä pääsen uudelleen jatkamaan.

  3. on 11 Tam 2010 at 20:553Uuna

    No nyt on lunta! Hienot värit kuvassasi.
    Mielenkiintoinen sarja.

  4. on 11 Tam 2010 at 23:254irma

    Tätä seuraa maalaismummelikin mielenkiinnolla.

  5. on 11 Tam 2010 at 23:585KooTee

    Hyvän paikan olet valinnut, tässä taitaa olla valaituskin kaupungin puolesta.
    Värikästä on.

  6. on 12 Tam 2010 at 13:006tanssiva harmaa pantteri

    Tämä sinun sarjasi on hauskasti erilainen. Tammikuun kuvassa on kauniit värit.

  7. on 12 Tam 2010 at 22:557Mari / kameravene.fi

    Täytyy sanoa, että toimintaympäristössä on totaalinen muutos viime kuuhun :-D No, lohduttavaa on, että jos jokin menee pieleen ja kellahdat on alusta pehmeä ;-)

  8. on 16 Tam 2010 at 18:598Linda

    More and more clothes each month as the cold grows! The colours in January’s shot are nice and bright, tho’, in spite of it being in the depth of winter.

  9. on 17 Tam 2010 at 13:349aimarii

    Lämmin vaatetus on tarpeen. Nyt on kunnon talvi. Valon ja varjon leikkiä.

  • Lukupaketti

    • Taiji Suomessa
    • Taijin aloittaminen
    • Pääkaupunkiseudun kurssipaikat kartalla
    • Harrastuksen vuosikustannukset?
    • Aseet
    • Jalkineet
    • Taiji seurojen blogeja
  • Aiheet

    • Baji ry (4)
    • Guilin Taijiquan ry (9)
    • Helsingin Wushu ry (3)
    • Hiipivät Lohikäärmeet ry (4)
    • ITCCA Finland ry (6)
    • Jigotai ry (9)
    • Kuopion Taijiquan ry (4)
    • Mestari Kai Ying Tung (9)
    • Oulun Taiji-seura ry (15)
    • Sandokai ry (10)
    • Suomen Wushu Kungfu Seura (6)
    • Suomen Wushu-liitto (6)
    • Tai Chi Chuan ry (39)
    • Virusmäen Wushu ry (5)
    • Yleistä (71)
  • Taiji Suomessa © 2010 All Rights Reserved.